Mitä tehdä ensimmäisen kuukauden ajan salilla?
Aloittamassa kuntosaliharjoittelua? Näin rakennat toimivan rutiinin ensimmäisen kuukauden aikana ilman ylisuorittamista.
Jos ensimmäinen treenikerta on jo takana – hyvä. Nyt alkaa se tärkeä vaihe.
Ensimmäinen kuukausi ratkaisee aika paljon.
Ei siksi, että pitäisi saada tuloksia heti, vaan siksi, että selvität, saatko treenaamisesta rutiinin vai jääkö tämä yhteen kokeiluun.
Tässäpä sinulle hyvä tapa lähteä liikkeelle.
Viikko 1: Totuttele – älä suorita
Ensimmäinen viikko salilla on tutustumista.
Tavoite:
- tulla paikalle
- liikkua vähän
- lähteä pois hyvällä fiiliksellä
Tee vaikka näin:
- käy salilla 1–2 kertaa
- tee kevyitä liikkeitä
- kokeile eri laitteita
Ei tarvitse “treenata kovaa”. Riittää että tulet paikalle.
Jos mietit että “tämä tuntuu vähän helpolta”, niin hyvä – sen kuuluukin.
Viikko 2: Tee hommasta vähän selkeämpää
Nyt alat jo vähän hahmottaa paikkoja.
Tässä kohtaa kannattaa:
- toistaa samoja liikkeitä
- pitää treeni yksinkertaisena
- kysyä rohkeasti apua
Jos jokin liike tuntuu oudolta, kysy. Sitä varten henkilökunta on.
Tai hyppää vaikka kuntosalimme Salihelppi-hetkeen kysymään neuvoa. Voit myös varata ajan maksuttomaan personal training -valmennuskonsultaatioomme ja pohtia, olisiko kuntosaliohjelmasta ja valmennustunneista sinulle hyötyä.
Viikko 3: Löydä oma rytmisi
Nyt aletaan pääsemään ytimeen: Kuntosaliharjoittelusta alkaa tulla osa arkea.
Kysy itseltäsi:
- milloin minun on helpoin tulla salille?
- aamulla, töiden jälkeen vai viikonloppuna?
Tavoite:
- 2–3 käyntiä viikossa
- suunnilleen sama rytmi
Ei tarvitse olla täydellinen.
Jos viikko menee vähän pieleen, ei haittaa mittään – jatkat vaan seuraavalla.
Viikko 4: Tee tästä “oma juttu”
Nyt alkaa jo tuntua tutummalta.
Tässä vaiheessa voit:
- lisätä vähän kuormaa
- kokeilla uusia liikkeitä
- ottaa henkilökohtaisen kuntosaliohjelman
Tässä kohtaa saliharjoittelu alkaa tuntua normaalilta ja osalta arkielämääsi.
Se on isompi juttu kuin mikään yksittäinen treeni.
Vältä yleiset mokat
Moni tekee alussa näin:
- aloittaa liian kovaa
- käy salilla 4–5 kertaa viikossa
- väsyy täysin
Ja sitten homma jää.
Parempi tapa:
- aloita rauhassa
- tee vähemmän kuin jaksaisit
- jatka pidempään
Tavoite ei ole “täydellinen alku” vaan jatkuvuus.
Entä jos motivaatio laskee?
Fakta on se, että motivaatio laskee kaikilla jossain kohtaa.
Silloin ei tarvita uutta inspiraatiota, vaan rutiinista kiinni pitämistä -vaikka sitten vähän ohuemmin.
Esimerkiksi:
- käy tekemässä lyhyt treeni
- käy vaikka vain kävelemässä juoksumatolla vähän
Usein riittää, että tulet paikalle.
Lopuksi
Ensimmäinen kuukausi ei ole testi siitä, kuinka hyvä olet.
Se on vaihe, jossa opit käymään salilla ilman stressiä.
Kun se onnistuu, loppu tulee kyllä perässä.
Haluatko helpottaa aloitusta?
Jos tuntuu, että kaipaat vähän jeesiä alkuun:
- kysy rohkeasti apua salilla asiakaspalvelijaltamme tai personal traineriltamme.
- tule mukaan ohjattuihin jumppiin tai valmennusryhmiin.
- varaa aika personal trainerillemme ja ota itsellesi valmentaja avuksi.
Tsemppiä aloitukseen! Pärjäät varmasti hienosti. Henkilökuntamme on aina valmiina auttamaan niin halutessasi.
Lue lisää:
Liikunta tukee ikääntyvien terveyttä, tasapainoa ja arjessa pärjäämistä. Lue liikuntasuositukset yli 65-vuotiaille ja aloita turvallisesti.
Kannattaako kuntosalitreeni aloittaa? Lue, mitä hyötyä kuntosalista on arjessa ja miksi aloittaminen on helpompaa kuin ajattelet.