Fysioterapeutin ammattitaito teki lähtemättömän vaikutuksen hermovaurion kuntoutuksessa

Asiakaskertomuksen on kirjoittanut Easymoven asiakas.

Olen kulkenut vuoden kuntoutuksessa oikean yläraajan hermovaurion vuoksi. Fysioterapeuttini on ollut Malla Björn, joka on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen ammattitaidollaan.

Malla on fysioterapian syväosaaja, joka hallitsee oman erityisalansa lisäksi myös vuorovaikutuksen asiakkaan kanssa ja ymmärtää, mitä tarkoittaa oikeasti asiakaslähtöinen toiminta. Olemme vuoden aikana tehneet monipuolisia harjoitteita kokonaisvaltaisesti, venytelleet jumissa olevaa kehoa ja välillä Malla on käsitellyt kehoni kipukohtia.

Olen saanut hyviä ohjeita myös omaehtoiseen harjoitteluun. Kuntoutumiseni on vaatinut paljon omaa työtä ja motivaation ylläpitämistä. Koen, että ilman asiantuntevaa fysioterapeuttia en olisi näin hyvin kuntoutunut.

Merkittävää on ollut myös saamani realistinen kannustus ja tuki, josta olen ikuisesti kiitollinen.


Lisää mielenkiintoista luettavaa:

Asiakaskokemus neurologisesta fysioterapiasta

Easymoven fysioterapia-asiakas kertoo omista kokemuksistaan kuntoutuksesta ja neurologisen fysioterapian hyödyistä.

Lue lisää


Asiakaskertomus niska-hartiavaivojen kuntoutuksesta naprapaatin kanssa

Reilussa kolmessa kuukaudessa merkittävästi ryhdikkäämpi ja energisempi olo!

Lue lisää