Aivoverenkiertohäiriön vaikutus keskushermostoon ja liikkumiseen

Yleistä aivoverenkiertohäiriöstä

Aivoverenkiertohäiriö (AVH) on aivojen verenkierron poikkeuksellinen ohimenevä tai pysyvä tila, joka aiheuttaa vauriota keskushermostoon. Riippuen vaurion alueesta se aiheuttaa motorisia (liikkuminen tai liikkeen tuottaminen), sensorisia (aistitoiminnot), kielellisiä ja kognitiivisia ongelmia. Suomessa noin 25 00 ihmistä saa vuosittain aivoverenkiertohäiriön. Aivoverenkiertohäiriön tyyppejä on kahta erilaista. Nämä tyypit ovat paikallisen aivokudoksen verettömyys eli iskemia tai paikallinen aivovaltimon verenvuoto. Iskeemisiä aivoverenkiertohäiriöitä ovat TIA eli ohimenevä iskeeminen tila tai aivoinfarkti, jossa aivoverisuonissa on tukos. Aivovaltimon verenvuotoja voivat olla aivoverenvuoto aivokudokseen valtimosuonen repeämän johdosta (ICH) tai lukinkalvonalainen valtimovuoto, jossa vuoto tapahtuu sisemmän ja keskellä sijaitsevan aivokalvon väliin (SAV).


Puolelle sairastuneista jää aivoverenkiertohäiriön seurauksen pysyvä haitta. AVH:n yleisimpiä riskitekijöitä ovat muun muassa ikääntyminen, miessukupuoli, kohonnut verenpaine, tupakointi, eteisvärinä, diabetes, kohonnut kolesteroli, ylipaino ja liikunnan puute. Tavallisimpia AVH:n oireita ovat muun muassa toispuoliset halvausoireet, kuten raajojen voima- ja tuntoheikkous, puhehäiriöt sekä visuaaliset häiriöt. Toispuoliset sensoriset ja motoriset halvausoireet aiheuttavat muun muassa tasapainohäiriötä ja kävelyvaikeutta. Nämä häiriöt voivat heikentää huomattavasti arjessa toimimista sekä suoriutumista.

Kävely automaattisena toimintona

Kävely on terveelle ihmiselle itsestään selvä toiminto ja automaattinen liikkumismuoto, jolla siirrytään paikasta toiseen. Itsestään selvyydestä ja automaatiosta huolimatta sitä säätelevät monimutkaiset keskushermoston mekanismit. Nämä mekanismit mahdollistavat energiatehokkaan, hallitun ja eri ympäristössä tilanteeseen sopivan kävelyn. Kävely vaatii etenemiskykyä, jossa täytyy kyetä tuottamaan etenevä liike toivottuun suuntaan. Tässä oleellisia ovat kiihdytys- ja jarrutusvoima. Lisäksi kävely vaatii tasapainoa, jolloin täytyy kyetä säilyttämään kehon vakaus eli stabiliteetti suhteessa painovoimaan. Tämä vaatii kehon massapisteen säätelyä. Viimeisenä oleellisena kykynä on sopeutumiskyky, joka tarkoittaa kykyä mukauttaa kävely tavoitteiden ja ympäristön vaatimusten mukaiseksi. Sopeutumiskyvyn taustalla ovat näkö-, kuulo- ja tasapainoelimien tuoman tiedon käsittely ja yhdistäminen sekä kehosta tulevien lihasten, nivelten ja ihon ärsykkeiden huomioiminen. Tutkimusten perusteella kävelysykli terveellä ihmisellä muodostuu automaattisista eri lihasryhmien aktivoitumisjärjestyksestä. Jotta kävely on tasapainoista ja sujuvaa, vaatii se juurikin lihasten oikea aikaista aktivoitumisjärjestystä, niiden koordinoitua käyttöä sekä pystyasennon ylläpitämistä painonsiirroissa.

Keskushermoston rooli kävelyssä

Aivoihimme saapuvat multisensoriset ärsykkeet, kuten tunto-, näköärsykkeet ja vestibulaariset eli tasapainoelimestä tulevat ärsykkeet mahdollistavat kontrolloidun kävelyn ja ovat automaattisen prosessin tukena. Automaattinen kävely onnistuu selkäytimessä toimivien keskuskeneraattorien eli central pattern generatorsien (GPG) aktivoituessa. Ne säätelevät rytmistä kävelyä ja asentoa liikkeen aikana. Kävelyssä liikkeellelähtö vaatii kognitiivista toimintaa, joka tapahtuu aivokuoren tasolta. Aivokuoresta laskevia ratoja pitkin tuleva ärsyke aktivoi keskusgeneraattorit. Keskusgeneraattorit aktivoituvat myös raajoista tulevien ärsykkeistä, kuten jalkaterän respetorien ärsykkeistä ja lihasten aistielimien, kuten lihassukkulan ja Golgin jänne-elimen ärtymisen vuoksi. Tämä aiheuttaa venytysärsykkeen, jonka hermoimpulssi aktivoi keskusgeneraattorit. Kävellessämme oudossa ympäristössä tarvitsemme kehon hallintaa ja tällöin kävelyä on ajateltava tarkemmin, jolloin prosessi tapahtuu aivokuoren tasolla. Tämä vaatii keskushermostolta tietoisuutta omasta kehonkuvasta sekä käsitystä vartalon ja raajojen liikkeistä ja asennoista. Sujuva tasapainoinen kävely siis vaatii automaattisen prosessin sekä kognitiivisen prosessin yhteistyön, jonka keskiössä ovat aivojen etuosassa aivokuoren alla sijaitsevat tyvitumakkeet sekä pikkuaivot, jotka välittävät tietoa aivorungolle ja aivokuorelle. Vauriot näillä aivojen alueilla voivat häiritä kontrolloitua kävelyä, jolloin liikkuminen sekä tasapaino voivat heikentyä.

Liikkumisen tukeminen fysioterapialla aivoverenkiertohäiriön jälkeen

Aivovernekiertohäiriön jälkeen fysioterapialla on suuri merkitys, etenkin jos vaurio on aiheuttanut motorisia ja sensorisia ongelmia, jotka ovat heikentäneet liikkumiskykyä. Valtaosalla kuntoutujia seuraa aivoverenkiertohäiriön jälkeen ongelmia ja haasteita kävelyssä. Neurologinen fysioterapia keskittyy keskushermoston vauriosta tai neurologisesta perussairaudesta johtuvien ongelmien kuntoutukseen. Sen keskeisenä tavoitteena on edistää kuntoutujan liikkumis- ja toimintakykyä sekä tukea tämän myötä arjen toimintoja ja arjessa selviytymistä. Fysioterapian sisältöä ja tavoitteita ohjaavat kuntoutujan yksilölliset tekijät ja tarpeet. Neurologisen fysioterapian menetelmiä on monia ja yksi näistä on jo 1940-luvun alusta lähtien kehitelty Bobath-konsepti. Se on kehitetty neurologisia sairauksia sairastavien kuntoutumiseen ja pohjautuu näyttöön perustuvaan neurotieteeseen. Konsepti onkin elänyt ja kehittynyt vuosien saatossa. Nykyään Bobath-konseptin lähtökohdat ovat yhdistää liike ja asento pyrkien mahdollisimman optimaaliseen ja laadukkaaseen liikkeeseen. Suoranaisesti konsepti ei kerro, kuinka neurologisia kuntoutujia täytyisi hoitaa, vaan antaa ennemminkin raamit kuntoutukselle. Menetelmä on ongelmanratkaisulähtöinen ja se pohjautuu kutoutujan yksilölliseen arviointiin ja terapiaan. Näin vaikutetaan yksilöllisesti kuntoutujan keskushermoston vauriosta johtuviin toimintarajoitteisiin sekä muun muassa liikkumista/kävelyä rajoittaviin toiminnan, liikkeen ja kehonhallinnan häiriöihin.


Artikkelin on kirjoittanut Easymoven fysioterapeutti Ella Penttilä, joka on erikoistunut neurologiseen fysioterapiaan.

LÄHTEET:


Gjelsvik, L. & Bassøe. 2016. The Bobath Concept in Adult Neurology.


Kaste, M., Hernesniemi, J., Kotila, M., Lepäntalo, M., Lindsberg, P., Palomäki, H., Roine, R. & Sivenius, J. 2006. Aivoverenkiertohäiriöt. Teoksessa S. Soinila, M. Kaste & H. Somer (toim.) Neurologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.


Kauranen, K. 2017. Fysioterapeutin käsikirja. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Käypä hoito 2016. Aivoinfarkti ja TIA. Käypä hoito –suositus. Viitattu 7.4.2020. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50051


Michaelsen, M., Vaughan-Graham, J., Holland, A., Magri, A. & Suzuki, M. 2017. The Bpbath Concept – a model to illustrate cliinical practice. Disability and Rehabilitation. December 2017


Neptune, R., Clark, D. & Kautz S. 2009. Modular control of human walking: a simulation study. The Journal of Biomechanics. 42:1282–1287, Jun 19