Karo Ahvonen
Naprapaatti / Oulu-Linnanmaan ja Kempeleen toimipisteet
karo.ahvonen@easymove.fi, p. 040 913 9687
“Naprapaattina olen manuaalisen lääketieteen asiantuntija. Naprapaattikoulutus on neljän vuoden (240 op) ammattikorkeakoulututkinto, jonka erityisosaamisena on fysiatrinen tuki- ja liikuntaelinsairauksien, sekä kehon toimintahäiriöiden tutkiminen, hoito ja kuntoutus. Työni painopisteenä on perusteellinen alkuhaastattelu ja kliininen tutkiminen, joiden avulla pyritään kartoittamaan asiakkaalle sopivat hoitomuodot.
Tavallisimpia asiakkaitani ovat niska- ja selkäkipuiset ihmiset, sekä raajojen säteilykivuista, puutumisista ja niveloireista kärsivät ihmiset. Lisäksi hoidan päänsärystä ja huimauksesta kärsiviä asiakkaita. Osaamiseeni kuuluu myös urheilu- ja rasitusvammojen kuntoutus.
Harjoitusterapialla pyrin mahdollistamaan asiakkaan omavaraisuuden vaivan hoidossa ja parantamaan hoidon vastetta. Kuntosalit mahdollistavat monipuolisen harjoitusterapian toteuttamisen ja siksi ohjaan harjoitusterapiaa mielelläni myös kuntosaleilla. Oikeanlaisella harjoittelulla onkin todettu olevan myönteisiä vaikutuksia pysyvien hoitotulosten aikaansaamiseksi.
Vapaa-aikani vietän voimalajien parissa ja kaudesta riippuen metsästäen ja kalastaen.”
Koulutus:
- Naprapaatti
- Koulutettu hieroja
Erikoisosaaminen:
- Kliininen tutkiminen
- Selkärangan ja niskan kiputilojen tutkiminen ja hoito
- mm. Fasettinivelet, iskias, välilevyn pullistuma, raajojen säteilykivut, SI-nivel
- Manuaalinen terapia
- Nivelten manipulaatio ja mobilisaatio
- Pehmytkudostekniikat ja spesifi lihasten käsittely
- PIR- venytystekniikat
- Triggerpistekäsittelyt
- Päänsärkyjen ja huimauksen tutkiminen ja hoito
- Päänsäryn tutkiminen ja kaularankaperäisen päänsäryn hoitaminen
- Huimauksen tutkiminen ja hyvänlaatuisen asentohuimauksen hoito
- Purennan ja leukanivelen toimintahäiriöiden hoito
- Leukanivelen toiminnan tutkiminen ja leukanivelen mobilisointi ja pehmytkudoskäsittelyt
- Urheiluvammojen tutkiminen ja hoito
- mm. nilkka-, polvi ja olkapäävammat
- Rasitusvammat
- mm. Jännealueiden kiputilat ja olkapääkipu
- Lääkinnällinen harjoitusterapia
- Kuntouttavan harjoittelun suunnittelu vamman tai leikkauksen jälkeen
- Harjoittelun ja oheisharjoittelun suunnittelu urheilijan vamman ympärille
- Urheilijan lihashuolto
- Kuntosaliohjaus
- Voimaharjoittelu ja lihasta kasvattava harjoittelu
NAPRAPATIAN HINNAT:
60 MIN 75€
45 MIN 68€
30 MIN 50€