Aurinko paistaa, mutta virkistystoiminta jäissä?
Tutustu Easymoven etä- ja ulkovirkkareihin sekä yritysten pienryhmävalmennuksiin!
Virkistys- ja työhyvinvointitoiminta on ollut koronan aikana jäissä tai mukautetulla toiminnalla useissa työyhteisöissä. Kaikista olisi ihanaa viettää kevään ja kesän virkistyspäivää yhdessä ja työhyvinvointikin huutaisi kipeästi panostusta, mutta millaisin keinoin virkistyspäivää ja työhyvinvointia voisi toteuttaa?
Kokosimme tälle artikkelille muutaman asiakkaidemme toimivaksi toteaman tavan virkistäytyä porukalla näinä aikoina:
YRITYSTEN OMAT TREENIPORUKAT
-Ohjatusti liikunnan iloa ja yhdessä tekemistä!
Easymove toteuttaa yrityksille pienryhmävalmennusta. Suosittuja aikoja ovat arkiaamut. Maksimissaan kymmenen henkilön treeniryhmät kokoontuvat säännöllisesti liikkumaan yhdessä, juuri heille räätälöidyn ohjelman mukaisesti! Tapaamiset voidaan toteuttaa sisällä tai ulkona ryhmän toiveiden mukaisesti. Myös treenien sisältö suunnitellaan yhdessä ryhmäläisten kanssa; painotus voi olla perinteisessä kuntosali- ja lihaskuntoharjoittelussa tai yhdessä voidaan lähteä tutustumaan viikoittain vaihtuvasti eri lajeihin, aina juoksusta kuntonyrkkeilyyn, pilatekseen ja spinningiin.
Yritysten treeniporukka ohjatusti kustantaa vain 125€ (hintaan lisätään alv) per tunti / ryhmä.
Lisätietoja: yritykset@easymove.fi
VIRKISTYSPÄIVÄT MYÖS ULKOSALLA
Easymove toteuttaa virkistyspäivien aktiviteetteja sekä laajempiakin työhyvinvoinnin kokonaisuuksia myös ulkona! Kevät ja kesä ovat optimaalista aikaa suosituille ulkoaktiviteeteillemme, joita löytyy moneen lähtöön reippaammasta Zemppi Survivor -kisasta lempeään Metsä Joogaan ja perinteiseen Frisbeegolfiin.
Yritysten kaikki virkistyspäiväaktiviteetit löydät näppärästi täältä. Voit myös olla yhteydessä yritykset@easymove.fi , niin suunnitellaan teille yhdessä upea virkistyspäivä!
ETÄ-VIRKISTYSPÄIVÄT KOTIKONTTOREILLE
Easymove on toteuttanut myös lukuisia etä-virkistyspäiviä yritysten kotikonttoreille. Etä-virkkarit tavoittavat erinomaisesti myös eri puolilla Suomea (tai maailmaa) työskentelevät, koska verkkoyhteyksien välityksellä toteutettuna virkistyspäivä ei ole paikkasidonnainen.
Etä-virkistyspäivä voi pitää sisällään esimerkiksi hyvinvointiluennon valitsemastanne aiheesta ja jatkua vaikkapa Skumppa- ja Olut Joogan merkeissä. Kaikki etä-aktiviteettimme löydät näppärästi täältä.
Voit myös olla yhteydessä yritykset@easymove.fi , niin suunnitellaan teille yhdessä upea etä-virkistyspäivä!
Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Tavoitat meidät sähköpostitse: yritykset@easymove.fi