Polven tekonivelen kuntoutus vapautti kivuista.

Aloitimme Easymoven Roosa Myllylän kanssa fysioterapian helmikuussa 2020 polven tekonivelleikkauksen jälkeen.

Polvi oli alkuun hyvin kipeä ja turvonnut koko ajan. Kävelin kotona rollaattorin tai kyynärsauvan avulla, koska käveleminen ja polven liikuttelu oli tuskaisaa. Kivut valvotti öisin ja en saanut nukuttua kunnolla. Roosa kävi kotonani viikoittain ohjaamassa erilaisia liikkeitä, tekemässä polven liikettä lisääviä venytyksiä ja muita juttuja. Sain myös hyviä ohjeita kipuja helpottaviin asentoihin ja tarvitsemaani kannustusta jatkamaan harjoittelua kivusta huolimatta.

Helpottavaa oli, kun en jäänyt kipujen kanssa yksin! Ilman säännöllistä fysioterapiaa olisin jättänyt kaikki harjoitukset varmasti tekemättä. Esimerkiksi olin saanut polkulaitteen lainaan, mutta en aluksi halunnut käyttää sitä koska ajattelin se tekevän huonoa polvelle. Roosa selitti minulle hyvin kipujen syitä ja kuntoutuksen etenemistä, joka lisäsi motivaatiota ja sen jälkeen teinkin kotiharjoitteita ahkerasti.

Kuntoutus eteni ja tein Roosalta saatuja harjoitteita päivittäin, viikkojen edetessä polven liike lisääntyi. Kivut alkoivat myös vähentyä ja uskalsin hiljalleen käyttää jalkaa enemmän.


Kotikäyntien jälkeen jatkoimme fysioterapiaa vielä Easymoven tiloissa, jossa pääsin harjoittelemaan kuntosalilla. Rohkeus liikkua lisääntyi entisestään, koska kokeilimme paljon uusia liikkeitä ja huomasin selviytyväni niistä. Toiveenani oli päästä taas pyöräilemään, joka tuntui kaukaiselta haaveelta. Kerrottuani sen Roosalle, kokeilimme sitä yhdessä yhdellä fysioterapiakerralla. Kokeilu meni hyvin ja enpä olisi leikkauksen jälkeen uskonut, että pääsen vielä pyöräilemään!

Nyt fysioterapiajakson jälkeen polvi ei ole enää kipeä ja se liikkuu oikein hyvin. Nyt olen touhunnut koko kesän pihatöiden parissa, kyykkien ja kontaten. Pyöräilen myös päivittäin.

En olisi saanut polveani näin hyvään kuntoon ilman fysioterapiaa ja yksin en olisi tästä selvinnyt, siitä olen varma! Kiitokseni kuuluu Roosalle.


Kirjoittaja on Easymoven asiakas Maila, 72v. Hänen fysioterapeuttinaan toimii Easymoven Roosa Myllylä.