Hanna Karhu

Toimintaterapeutti / Kempeleen toimipiste

hanna.karhu@easymove.fi / 0505249703


“Kokemusta minulla on toimintaterapiasta jo yli 20 vuotta. Kuntoutuksen erikoistumisalueenani on aikuisten ja lasten ja nuorten neurologinen kuntoutus. Minulla on vahva osaamis- ja kokemustausta käsiterapia ja kipuasiakkaista sekä crps-kuntoutuksesta.

Olen kouluttautunut explain pain-kuntoutusmenetelmiin kuten GMI-kuntoutukseen ja peiliterapiaan. Olen myös koulutettu rentoutusopastaja ja mindfulness- opettaja. Toimin myös kouluttajana ja opiskelija ohjaajana.

Toimintaterapissa käyvillä lapsi ja nuoriso asiakkailla yleisimmin on oireina tai diagnoosina aistinsäätelyn vaikeuksia, motoriikan ja puheen kehitysviivettä, add- tai adhd- oireita tai autismikirjon ja asperger-oireyhtymän piirteitä.

Toimintaterapiassa yleisemmin lasten ja nuorten kanssa harjoitellaan toiminnan ohjailun taitoja arjessa yhteistyössä kodin ja päiväkodin/koulun kanssa. Terapiassa tavoitteena voi olla myös esimerkiksi omatoimisuustaitojen, tunne-elämän taitojen ja kaveritaitojen edistyminen.

Toimintaterapiaan voi tulla itsemaksavana tai oman kunnan, sairaanhoitopiirin, vakuutusyhtiön ja Kelan maksusitoumuksella. ”​


​Koulutus:

  • Toimintaterapeutti

Täydennyskoulutus:

  • Koulutettu rentoutusopastaja
  • Mindfulness- opettaja
  • Explain pain-kuntoutusmenetelmät, kuten GMI-kuntoutus ja peiliterapia


Erikoisosaaminen:

  • Aikuisten, lasten ja nuorten neurologinen kuntoutus
  • Käsiterapia
  • Kipuasiakkaat
  • Crps-kuntoutus