Kulkevatko kehitys ja motivaatio käsi kädessä?

On ihan ok urheilla ja liikkua ”vain” huvikseen, kaikilla meillä ei tietenkään tarvitse olla jokin kilpailuun liittyvä tai edes muuten tarkka tavoite mielessä. Joku punainen lanka kaikessa liikunnassa ja harjoittelussa kuitenkin olisi hyvä olla.

Varmasti jokainen meistä haluaa vastinetta kaikelle treenille käyttämälleen ajalle, rahalle ja energialle? Liikuntaa aloittaessa on usein kiva puuhastella, kokeilla eri juttuja ja tehdä vähän sitä sun tätä, eikä liikkumisen tarvitsekaan niin vakavaa olla, kuten jo liikuntasuosituksista huomaamme, kaikki liikunta on hyväksi. Kuntoilun pohjan tulisikin muodostua arkiaktiivisuudesta ja hyötyliikunnasta.

Jos kuitenkin uhraamme kiireisestä arjesta useammankin tunnin treenille ja kenties ohjatulle liikunnalle, eikö jossain vaiheessa homma alkaisi puuduttaa ja ärsyttää, mikäli mitään muutoksia omassa voinnissa ja jaksamisessa ei huomaisi?

Mistä kehityksen sitten edes huomaa itse?

Samallakin ohjelmalla salilla tai vaikka ryhmäliikuntatunnillakin treenatessa pitäisi pystyä nostamaan viikko viikolta käytettyjä painoja tai tekemään enemmän toistoja, eli pitämään harjoittelu nousujohteisena. Pikkuhiljaa kropan tottuessa treeniin, pitäisi palautumisen olla nopeampaa, treeni ei enää kipeytä tai jumita kehoa samoin kuin alussa, ja paremman jaksamisen huomaa myös arjessa! Vireystila kohenee, ei enää väsytä työpäivänkään jälkeen, ja toisaalta myös unenlaatu paranee. On helpompi olla hyväntuulinen, ja toisaalta jaksaa paremmin myös niitä huonoja päiviä. Jaksaa nousta niitä portaita hissin sijaan, jaksaa juosta lastenkin leikkien perässä ja tehdä fyysistä työtä helpommin.

Ennen kaikkea omasta arjesta ja työstä ei kuormitu samoin kuin ilman liikuntaa.

Kehonkoostumusta on myös hyvä tarkastella; onko paino muuttunut ja paljonko kehossa on rasvaa ja lihasta. Myös kehon mittoja voi verrata; onko muotoja tullut haluttuihin paikkoihin, onko vyötärön ympärys kaventunut ja istuvatko vaatteet ylipäätään erilailla.


Kuvitellaan, että olet tehnyt treenejä pitkään, kuukausia tai jopa vuosia samoin. Samoilla painoilla tai ainakin samalla ohjelmalla. Treeni tuntuu kyllä jonkin verran kehossa, mutta sen enempää siitä ei irti saa. Liikunta alkaa tuntua puurtamiselta, lähteminen hankalalta, ja pikkuhiljaa treenit alkavat jäädä unholaan muiden kiireiden tieltä, kun paloa salille ei löydy. Ja miksi löytyisikään, jos omassa kehossaan ja arjessa ei mitään muutosta ole huomannut?

Keho kun tottuu ja kyllästyy parissa kuukaudessa treeniin, mielestä puhumattakaan! Ihmismieli kaipaa aina muutosta, jotain uutta ja jännittävää ja innostavaa, vaikka tutussa ja turvallisessa olisikin usein helpompi pysyä.

Toisaalta ihminen on myös äärettömän lahjakas huijaamaan itseään. Omia virheitä, urautumista tai paikoillaan junnaamista on usein vaikea nähdä, ja vaikka näkisikin, omia rajoja voi olla hirvittävän vaikea ylittää yksin, mukavuudenhaluisia kun olemme.

Muutos ruokkii innostusta.

Mietipä taas tilanne, jossa harjoittelussa vaihtelevatkin eri ärsykkeet, toistot, painot ja uudet liikkeet. Tilanne, jossa kehityksen huomaa itsekin niin peilistä kuin voinnista. Salilla pystyisit kokeilemaan rajojasi, nostamaan ennätyspainoja, juoksemaan pitempään tai kovempaa, venymään uusiin suorituksiin. Eivätkö nämä onnistumiset jos mitkä, vedä aina uudestaan kerta toisensa perään treenien pariin?

Se, että harjoittelu on ohjelmoitu järkevästi, takaa niin kunnon kehityksen, paremman palautumisen, riittävän vaihtelun kuin innon säilymisen myös kuntoliikunnassa!


Nykypäivänä on turha vähätellä ulkonäköpaineiden vaikutusta, ja tottakai treenillä saa myös muokattua vartaloaan. Ei tarvitse, mutta saa halutessaan. Tämä ei kuitenkaan mitenkään kumoa treenin terveysvaikutusta, sillä kehon muuttuessa myös kunto kohenee ja mieli virkistyy.

Itse ainakin treenaan, paitsi näyttääkseni urheilulliselta ja ammatillisesti uskottavalta, myös siksi, että jaksan arjessa. Jaksan lenkittää koiraa työpäivien jälkeen, ulkoilla ja harrastaa lapsen kanssa. Haluan pystyä juoksemaan, pomppimaan ja loikkimaan, haluan pystyä nostamaan aina vaan isompia painoja ja haastaa kerta kerralta itseäni. Haluan pysyä terveenä ja ehjänä, haluan olla notkea ja taipuisa ja kaikin puolin ”kunnossa”.

Vaikka ammattilaisena paljon asioita tietääkin, samoin kuin moni salikonkarikin kyllä tietää, kuinka pitäisi treenata tai tehdä, on hyvä myös tunnustaa omat rajallisuutensa. Kaikesta ei voi tietää kaikkea. Jokaisella meistä on omat vahvuusalueemme, ja myös mukavuusalueemme. Yksin ei kilpaurheilijakaan saa itseään potkittua uusiin, kovempiin suorituksiin tai parempaan kuntoon, koska lähelle on vaikea nähdä selvästi. Usein tarvitaankin se ulkopuolinen järjen ääni.

Joku, joka haastaa tekemään asioita uudella tavalla, kokeilemaan rajoja ja turvaamaan selustaa. Joku, joka sanoo mikä on riittävästi ja milloin ylitetään itsensä ja tehdään enkkoja, ja osaa auttaa ja varmistaa siinä. Hyvin usein valmentajan rooli onkin olla ulkopuolinen ohjelmoija, keventää harjoittelijan taakkaa siinä, ettei koko ajan tarvitse miettiä tekeekö oikein tai kehittyykö, saati ettei tee itselle hallaa harjoittelulla. Ja toki olla se kuuntelija ja tsemppaaja, se joka käskee keventää ja levätä silloin kun sen aika on, ja taas potkii persuuksille, kun siihen on aihetta.


Meitä erilaisia valmentajiakin omine vahvuusalueinemme on Easymovella useita ammattilaisia, ja syksylle mahtuu vielä muutamia uusia valmennettavia niin yksilö-, pari- kuin pienryhmävalmennukseenkin. Tervetuloa siis hikoilemaan paremman kunnon eteen!


Artikkelin kirjoittaja on Easymoven Personal Training -vastaava ja ravintovalmentaja Riitta Mäkäräinen. Varaa aika Riitalle tai muille personal trainereillemme näppärästi nettiajanvarauksestamme.